Olen mielessäni jakanut lapsen kantamisen noin kolmeen jaksoon: vastasyntynyt, +3kk-1v. ja taaperokantaminen. Tämä siksi, että olen kokenut näissä omia piirteitään joita on tässä helppo nostaa esiin. Nyt siis vuorossa vauva joka hiljalleen alkaa avautua maailman tapahtumia ja ääniä seuraavaksi aktiiviseksi toimijaksi. Lapsen uteliaisuus maailmaa kohtaan lisääntyy, mutta hän ei vielä pääse itse liikkumaan täysin halujensa mukaan. Fyysinen läheisyys vanhempaan on edelleen luonnollista ja välttämätöntä.
Jos vastasyntyneen vauvan vaihe meni kaiken uuden omaksumisessa ja opettelussa, ei ole yhtään myöhäistä aloittaa lapsen kantamista nyt. Lapsen käsittely on jo tuttua puuhaa ja lapsi on tottunut hoivaajansa otteisiin. Voit aloittaa yhden perussidonnan harjoittelusta, esimerkiksi kietaisuristi2, ja tutustua pikkuhiljaa muihin sidontoihin ja kantotapoihin. Jos vastaan tulee ongelma joka ei ratkea kokeilemalla uudelleen, ota rohkeasti yhteyttä liinatukihenkilöön tai liinailevaan tuttuun. Usein ongelma on helposti ratkaistavissa, kun joku toinen katsoo sidontaa ”ulkopuolelta”.
Liinassa kantaessa lapsi on kasvot kantajaan päin oli lapsi kantajan etu-tai selkäpuolella. Tällä halutaan varmistaa lapsen mahdollisuus painaa kasvot kantajaa vasten, mennä piiloon, jos ympäröivän maailman aistitulva tuntuu liialliselta. Edessä kannettaessa lapsi näkee kantajansa kasvot; hänellä on mahdollisuus seurata vanhemman ilmeitä ja tunnetiloja, yhdistää niitä ympäröiviin tapahtumiin ja resonoida vanhemman olemuksen kanssa. Näin hän oppii kokemaan ja reagoimaan ympäristöönsä aikuisen esimerkin kautta.
Kasvot kantajaan päin on kantajan kannalta myös ergonomisempaa, koska painopiste on silloin lähempänä kantajan vartaloa.
Lapsen ensimmäinen vuosi on suurten muutosten ja kiivaan kehityksen aikaa. Siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa kannatella itseään hän alkaa kurkkia sylistä poispäin ja ehkä kimpaantuu jos ei näe muuta kuin äidin rintakehän. Kotioloissa kannoin itse poikastani lonkalla rengasliinan avulla, jolloin pystyin puuhastelemaan ja lapsi pystyi seuraamaan ympäristöään innostuksensa mukaan.
Selkään lasta voi sitoa sitten kun hän kannattelee itseään ja se antaa taas uusia mahdollisuuksia kantamiseen. Selässä kantaminen on kevyempää eikä rajoita kantajaa näkemästä esimerkiksi maahan. Selkäsidonnat ovat oma opettelemisen paikka, ja osuu aikaan jolloin lapsen kärsivällisyys on vielä lyhytkestoista. Yksi hyvä selkäsidonta auttaa alkuun ja lapsen kasvaessa valikoimaa voi laajentaa omien mieltymysten mukaan.
On hyvä muistutella itselleen, että liinojen käytön on tarkoitus olla hauskaa ja elämää helpottavaa, myös perhe-elämää rikastuttavaa. Jos mieli täytyy ristiriidoista, kiukuttaa tai ahdistaa, on aina mahdollista pysähtyä hetkeksi. Hengittää, ja kuunnella itseään. Onko kantamisessa jokin selkeä asia mikä ei toimi tai aiheuttaa ahdistusta? Minkälaisia ovat juuri tämän lapsen yksilölliset tarpeet ja mieltymykset? Minkälaista palautetta lapsi antaa kantamisesta? Liittyvätkö omat hankalat tunteet johonkin suurempaan vanhemmuuden teemaan, kuten oman ajan puutteeseen? Haluanko kantaa, ja jos haluan, missä tilanteissa? Kaipaanko vertaistukea tai apua?
Lainaamoista voi kysellä apua kantovälineen valintaan, sillä valikoimaa tämän ikäisen lapsen kantamiseen löytyy paljon!
